Tameshigiri

Tameshigiri (試し切り) terminä tarkoittaa kirjaimellisesti koeleikkausta, oikean miekan käyttöä erilaisten kohteiden viipalointiin. Se toimi ennen keinona määrittää miekan laatu, mutta nykyään lähinnä menetelmänä testata harjoittajansa leikkuutekniikan toimivuutta. Leikkaaminen voi olla loistava lisä esim. iaidon harjoitteluun, mutta samaan tapaan kuin sparrauskin sisältää myös omat riskinsä kehittymisen kannalta.

Tameshigiri ennen ja nyt

Ennen muinoin miekkoja testattiin laittamalla hyväksi tiedetty miekkamies leikkaamaan niillä esimerkiksi ruumista tai kuolemaantuomittua rikollista. Mitä

Lantion läpi = parhaat pisteet

paremmin leikkasi, sitä parempi miekka, ja tulos saatettiin kaivertaa ruotiin todisteeksi jälkipolville. Nykyään miekkojen testaamisesta tällä tavalla on tullut suhteellisen tarpeetonta, ja koeleikkaamisesta onkin tullut ensisijaisesti tekniikan testaus- ja harjoitusmuoto. Myös kohteet ovat vaihtuneet ymmärrettävistä syistä: yleisin ruumis-substituutti lienee rullattu, vedessä liotettu tatami-omote (perinteisen tatamin uloimpana kerroksena käytetty ruokomatto). Myös tuoretta vihreää bambua käytetään kovempaa kohdetta haluttaessa.

Tameshigiri on nykyisin melko suosittua. Eri miekkailutyyleissä (vanhat ja modernit iai-tyylit, kenjutsut ja kendo) sitä voidaan käyttää antamaan tuntumaa oikean miekan käyttöön ja käsittelyyn, sekä hiomaan tekniikkaa paremmaksi. Tarkoitus on ottaa olemassaoleva, harjoiteltu tekniikka, ja katsoa toimiiko se oikeasti (leikkaamisen hyvin rajatussa kontekstissa, ilman elävää vastustajaa). Kyseessä on siis oikea tameshigiri sanan varsinaisessa merkityksessä, testataan omaa leikkausta. Se on myös lähinnä ajoittaista lisää harjoitteluun, ei kovinkaan suuri osa sitä. Monet eivät kokeile sitä koskaan.

... öh, okei

Tämän harjoittelun lisäksi on yleistynyt myös jonkinlainen stand-alone versio tameshigirista. Tässä vaiheessa aletaan mennä jo hieman metsään miekankäytön kannalta; kyseessä on leikkuu vain leikkuun itsensä vuoksi, yleensä moderneilla sarjavalmisteisilla miekoilla. Varmasti hauska harrastus, mutta kyseessä ei loppujen lopuksi ole minkään testaus, ei miekan eikä taitojen (koska mitään taitoja ei etukäteen välttämättä ole, vaan ne kehitetään puhtaasti leikkaamalla). En varsinaisesti näe sen pointtia, mutta harrastetaan sitä hölmömpiäkin asioita, joten mikäs siinä.

Asia, joka vaatii tarkempaa pohtimista, on kuitenkin näiden ääripäiden väliin jäävä alue; tyylit/henkilöt jotka treenaavat leikkuuta periaatteessa miekkaharjoittelunsa tueksi, mutta keskittyvät siihen suurissa määrin. Tyyleistä voisi mainita ainakin Toyama-ryūn, joka kehitettiin Toyaman sotilasakatemiassa Japanin modernin armeijan lähitaistelu-miekkailukoulutukseksi ja joka sotien jälkeen jatkoi elämäänsä omana tyylinään. Muotoharjoittelun lisäksi se keskittyy hyvin paljon tameshigiriin; perustelua tälle en tiedä koska en ole koskaan tyyliä harjoitellut. Tämä voi kuitenkin johtaa tiettyihin ongelmiin.

Problems, you say?

Otetaan esimerkiksi eräs kuva, jonka näette oikealla. Kuvassa esiintyvä henkilö on Nakamura Taisaburō, Toyama-ryūsta eriytyneen Nakamura-ryūn edesmennyt pomo, mies joka varmasti tiesi mitä teki. Leikkaus on hyvä ja siisti, varsinkin huomioiden maton paksuuden. Ensimmäisenä itse kuitenkin kiinnitin huomiota leikkauksen sijasta asentoon. Vähän hankalan näköistä, eikö? Vartalo on taipunut, miekka on ajautunut sivuun. Haluaisitko seisoa tuossa asennossa, jos edessäsi olisikin vastustaja miekkansa kanssa? Entä jos lyötkin ohi?

Jos minulta kysytään, on kuvan asento tulosta liiallisesta leikkaamiseen keskittymisestä (tai ehkä enemmänkin leikkaamisen nostamisesta pelkkää tukiharjoittelua korkeampaan asemaan). Kun tärkeää on vain saada leikattua mahdollisimman hyvin ja on mahdollista jättää huomioimatta kaikki muut miekankäytön komponentit, syntyy tekniikkaa joka kyllä leikkaa loistavasti, mutta on lähes hyödytöntä muualla (sama optimointi-ilmiö, joka voi seurata sparraamiseen keskittymisestäkin). Tämä voi johtaa kahteen lopputulokseen: joko leikkausharjoittelu eriytyy täysin muusta harjoittelusta riippumattomaksi osakseen (ei järin hyödyllistä, ellei halua tehdä leikkaamisen maailmanennätyksiä), tai sen luomat “huonot tavat” vuotavat myös muun harjoittelun puolelle (pahempaa kuin hyödytöntä).

Vielä kauemmas eksytään, jos vaihdetaan materiaali johonkin helpompaan (kuten kuivaan olkeen) ja/tai leikataan ohutprofiilisella miekalla, lähes isolla veitsellä, joka on täydellinen pehmeiden kohteiden leikkaamiseen muttei kestäisi mitään muuta. Tätäkin näkee nykyään paljon.

Ehdotuksia

Itse näkisin leikkuuharjoittelun suurimman hyödyn saavutettavan seuraavasti:

1. Harjoittele leikkaustekniikkaa tyylisi mukaisesti.
2. Kokeile tekniikkaa mattoon.
3. 1. Jos toimii, hyvä.
   2. Jos ei toimi, mieti mikä meni pieleen. Todennäköisesti vika on sinussa, sillä en ole törmännyt koskaan tyyliin, jonka leikkaustekniikka ei toimisi lainkaan. Lisäksi leikkaaminen ei oikeasti ole mitään astrofysiikkaa, vaan jopa yllättävän helppoa. Kun olet miettinyt tekniikkaasi paremmaksi koita uudestaan, mutta pidä mielessä, että tekniikan pitää yhä pysyä tyylisi opetusten mukaisena. Toista tarvittaessa.
4. Jatka normaalia harjoittelua tyytyväisenä ja kokemusta rikkaampana.

Mahdolliset ongelmat ovat siis todellakin vältettävissä, kuten sparraamisenkin tapauksessa, kunhan ei korota leikkaamista harjoitusmenetelmänä liian tärkeään asemaan vaan käyttää sitä toissijaisena tukena pääasialliselle harjoittelulle. En myöskään väitä tämän olevan kaikkien leikkausta suuressa määrin harjoittelevien välttämätön ongelma, ainoastaan potentiaalinen sellainen.

Itse olen koittanut tameshigiria muutaman kerran ja sain varmistuksen että pystyn leikkaamaan ainakin riittävän hyvin. Jos joskus tulevaisuudessa sitä vielä koitan, tapahtuu se puhtaasti hauskana ajanvietteenä.