Sukupuita

Huomasin tuossa kerran nipponinkielistä Wikipediaa selaillessani mielenkiintoisen seikan. Usein koryū-tyylejä listatessa ne jaotellaan sisällön mukaan, vaikkapa kenjutsu – iaijutsu – naginatajutsu jne., ja näiden kategorioiden sisällä vain normaalisti aakkosjärjestykseen.

Esimerkiksi 剣術 -artikkelissa jaottelu on kuitenkin tehty tyylien sukulinjojen mukaan. Tästä minulle heräsi näin jälkikäteen ajatellen järjetön ajatus koota jonkinsortin sukupuu tyyleille. Kuitenkin, kun olin käyttänyt huomattavan ajan vain latinisoiden tyylien nimiä eri artikkeleista (kenjutsu, battōjutsu, jōjutsu, naginatajutsu, jūjutsu jne.) ja tajuttuani että se on vasta pieni osa jonkin järkevän kokonaisuuden keräämiseen ja yhteen sovittamiseen tarvittavasta työstä, päätin tyytyä tällä kertaa vähempään.

Miksi meillä ei sparrata?

Nyt voisin viimein käsitellä aihetta, johon olen viitannut aiemmissa muotoharjoitteluun liittyvissä kirjoituksissa; sparraamisen vähäistä asemaa vanhojen tyylien harjoittelussa. Se tuntuu olevan usein yksi merkittävimmistä tyylien arvostelun kohteista. Tämä muuten liittyy aika vahvasti aiempiin pariin kirjoitukseen kata-harjoittelusta, joten suosittelisin lukemaan ne ensin (Osa 1 & Osa 2)

Sparrauksella tässä tarkoitan tekniikoiltaan periaatteessa ennaltamääräämätöntä mutta säännöillä rajoitettua, tavoitteetonta tai tavoitteellista otteluharjoitusta. Se on yleensä modernien kamppailulajien harjoittelussa tärkeässä asemassa tekniikkaharjoittelun rinnalla. Sparraajien mielestä sparraus on definitiivinen harjoitusmenetelmä johon muu harjoittelu tähtää ja sen puute tekee harjoittelusta ja lajista, jos ei täysin hyödyttömän niin ainakin huonomman.