Kata: osa 2

Tällä kertaa on vuorossa vähän hajanaisempaa tarkastelua. Aloitan antamalla muutamia esimerkkejä erilaisista muodoista vanhoissa koulukunnissa.

Väitin viimeksi myös selostavani hieman muotoharjoittelun historiaa ja suhdetta muihin harjoitusmenetelmiin (eritoten sparraukseen), ja käsitteleväni kataharjoittelua moderneissa lajeissa. Kirjoitan niistä kuitenkin tällä kertaa vain hyvin vähän, koska huomasin tekstin paisuvan aivan liikaa jos koitan sanoa kaiken mitä haluan. Niistä siis lisää tulevaisuudessa, koittakaa sietää muuttuvia suunnitelmiani.

Esimerkkejä muodoista

Useimmat vanhojen koulukuntien muodot vastaavat peruspiirteissään edellisessä kirjoituksessa kuvailtua. Ne saattavat kuitenkin erota toteutukseltaan toisistaan melkoisesti. Seuraavaksi analysoin hyvin pikaisesti kolmea erilaista kataa kolmesta eri koulukunnasta.

1. Kashima Shinden Jikishinkage-ryū – Hōjō no kata – Haru no tachi

Upottaminen ei toimi, katso youtubesta klikkaamalla, ajasta 0:49 eteenpäin.

Ensimmäinen esimerkki edustaa sitä osaa muodoista, jotka ovat ulkopuolisille täysin käsittämättömiä ja muotoharjoittelua tuntemattomille jopa naurettavia. Korostettu kuuluva hengitys, hidas tahti, ylikorostetut lähes luonnottomat liikkeet ja tekniikat valtavalla puumiekalla sekä pitkät huudot (kiai) eivät anna kuvaa tehokkaasta miekkatekniikasta.

Hōjō no kata on Jikishinkage-ryūn ensimmäinen ja perustavanlaatuisin muotosarja. Se opettaa yksinkertaisesti tyylin perusteita, varsinkin hengitystä ja vartalonkäyttöä sekä syvällisempiä lähestymistapoja kamppailuun käsittääkseni melko tehokkaasti (Jikishinkage-ryū oli muuten yksi koulukunnista, joka vaikutti suuresti myöhemmin modernin kendon synnyttäneiden standardoitujen haaste- ja kilpaotteluiden kehitykseen, ja pärjäsi niissä hyvin).

Muodon asema opetustyökaluna suoraan käyttökelpoisen tekniikan sijasta siis korostuu tässä tapauksessa erityisesti. Tyylin myöhemmät muotosarjat muuten sisältävät huomattavasti järkevämmän näköistä, vaikkakin silti hieman mielenkiintoista tekniikkaa.

2. Tenshin Shōden Katori Shintō-ryū – Omote no tachi – Itsutsu no tachi

Toinen esimerkki näyttää alkuun huomattavasti kamppailullisemmalta. Se vaikuttaa poikkeukselliselta myös pituudessaan sekä jossain määrin suoritusnopeudessaan. Tosiasiassa muoto on kuitenkin käytännössä sarja lyhyitä tekniikoita joista jokainen on “lopullinen”, eikä minkään pitkän kamppailun simulaatio.

Lisäksi kaikki ei ole aivan niin selkeää kun aluksi vaikuttaa; tekniikat nimittäin ovat osittain piilotettuja, sillä niiden etäisyyttä ja kohteita on muutettu, jotta niiden harjoittelu yhteen putkeen ja vauhdilla olisi mahdollista. Tekniikoiden oikeita muotoja esitellään videon jälkimmäisessä osassa.

3. Hyōhō Niten Ichi-ryū – Ittō seihō – Sassen

Alkaa kohdassa ~00:36

Kolmas esimerkki edustaa yksinkertaisuudessaan skaalan toista ääripäätä ja sen luulisi aukeavan ulkopuolisellekin. Tekniikka on hyvin yksinkertainen; väistetään vastustajan lyönti samalla pistäen häntä kurkkuun (toki harjoiteltuna turvalliselta etäisyydeltä).

Muodossa on hyvin selkeänä ja tiiviinä pakettina mm. tiukan etäisyyden ja ajoituksen sekä vartalonkäytön harjoitusta. Sama tiiviys tuntuu olevan ominaista koko tyylille, sillä se sisältää melko vähän suhteellisen yksinkertaisia muotoja.

Muotoharjoittelun suhde muihin menetelmiin

Yleisin vastakkaiasettelu harjoittelumenetelmien suhteen on muotoharjoittelu vs. sparraus, ja keskitynkin nyt lähinnä siihen.

Kuten olen jo aiemmin todennut, monien ennakkokäsityksistä huolimatta sotataitojen pääasiallinen opetusmenetelmä vanhoissa tyyleissä oli nimenomaan muotoharjoittelu, myös aikoina jolloin opittuja taitoja oli todennäköistä joutua myös käyttämään (tämä pätee yllättäen myös perinteisille länsimaisille miekkailutyyleille, joskaan ei enää nykyään). Sparrausta ei juurikaan ollut käytössä opetus- tai harjoittelumetodina. Enemmän tai vähemmän ystävällismieliset haasteottelut olivat tavallisia, mutta ne olivat opitun kokeilua harjoittelun sijasta.

Sparrauksen välttämiseen oli useita syitä. Muotoharjoittelu katsottiin tarkoitukseensa, tyylin opetusten välitykseen riittäväksi menetelmäksi. Sparrauksen katsottiin myös olevan suorastaan haitallista, koska se keskittyy tiettyjen ennaltaharjoiteltujen tekniikoiden käyttöön turvallisessa kontrolloidussa tilanteessa, joka on periaatepohjaisen harjoittelun tavoitteen täysi vastakohta ja saattaa siis opettaa huonoja tapoja. Katan (huom! oikein tehtynä) katsottiin myös olevan parempi valmistaja taistelun henkiseen puoleen. Tulen käsittelemään asiaa tarkemmin tulevaisuudessa.

Muodot moderneissa tyyleissä ja lajeissa

Lyhyesti: nykyaikaisten budolajien muotoharjoittelu on menettänyt paljon sisällöstään ja sitä ymmärretään ja harjoitellaan väärin. Tämä johtuu siitä, että useimmat modernit lajit ovat kamppailu-urheilua ja täten tähtäävät nimenomaan sparraukseen. Parasta harjoittelua sparrausta varten on tietty sparraus, joten muotoharjoittelu on saanut toissijaisen aseman (jos on mukana harjoittelussa ensinnäkään).

Modernien ns. RBSD (reality-based self-defence) -lajien harjoittelussa taas on havaittavissa samanlaista keskittymistä periaatteisiin ja tekniikoihin työkaluina kuin perinteisissä tyyleissä. Tästäkin lisää myöhemmin.