24.01.2012
Alkuun pahoittelut; viime kuukausi oli ensimmäinen sitten blogin aloittamisen kun en saanut ulos yhtään kirjoitusta. Aiheita kyllä on mielessä ja luonnoksina, mutta ne ovat… vaikeita. Tilannetta helpottaakseni ajattelin nyt tehdä helpon listauksen.
Aloitin tämän blogin runsas pari vuotta sitten, koska sen käsittelemistä aiheista ei ollut tarjolla juurikaan tietoa suomeksi. Muutamat sivustot tarjosivat katsauksia koulukuntiin ja joitain foorumikeskustelua heräsi joskus, mutta yleisluontoisempaa tietoa joutui enimmäkseen etsimään muualta ja muilla kielillä.
No, tilanne ei ole juurikaan muuttunut (eikä ihme; yleisö on kuitenkin aika pieni, puhumattakaan mahdollisten ja halukkaiden sisällöntuottajien joukosta). Mitä blogeja minä itse sitten aiheen tiimoilta luen säännöllisesti, tiedonnälkääni ja muuten vaan? Lue lisää…
Jätä kommentti » |
kirjallisuus, sekalainen | Avainsanat: blogi, budo, koryu |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
29.11.2011
Ajattelin ottaa käsittelyyn pari japanilaisissa miekkataidoissa usein kuultua käsitettä, katsujinken ja saya-no-uchi. Ne muistuttavat toisiaan, ehkä hieman sisältönsä puolestakin, mutta erityisesti siinä, että niiden tulkinta riippuu vahvasti siitä, tarkasteleeko niitä niin sanotusti sisä- vai ulkopuolelta.
(Itse katselen niitä tosin jostain puolivälistä ja ymmärrykseni on tässä vaiheessa lähinnä akateemista: toinen löytyy koulukunnista joita en harjoittele, toinen taas on vielä kaukana taitotasoni tuolla puolen.)
Budoharjoittelussa niihin liitetään yleensä moraalisia merkityksiä, osana imagoa ihmisenä kehittymisen välineinä. Liekö tämä kuitenkaan koko totuus?
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
käsitteet | Avainsanat: katsujinken, katsuninken, käsitteet, saya-no-uchi, setsuninto |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
21.10.2011
Modernista samurai-elokuvasta ei voi puhua mainitsematta Yamada Yōjin ohjaamaa trilogiaa: The Twilight Samurai (Tasogare Seibei, 2002), The Hidden Blade (Kakushi Ken: Oni no Tsume, 2004) ja Love and Honor (Bushi no Ichibun, 2006). Otankin tämän joukon käsittelyyn saman tien ja heitän mukaan vielä TV-draaman Semishigure (2003; ja sen elokuvaversion, jonka olen katsonut); tätä nelikkoa taas yhdistää se, että ne kaikki perustuvat Fujisawa Shūhein kirjalliseen tuotantoon.
Kyseiset elokuvat edustavat enemmänkin jidai-gekiä, periodidraamaa, kuin suoraviivaisempaa toimintaa tarjoilevaa chanbaraa. Miekkailua niistä kyllä löytyy, mutta ihmiset ja heidän elämänsä ovat pääosassa.
Tällä kertaa käsittelen vain ensimmäisen, iltahämärän samurain, koska se ansaitsee minusta täysin oman arvostelunsa.
Lue lisää…
1 kommentti |
viihde | Avainsanat: elokuva, samurai, tasogare seibei, twilight samurai |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
13.09.2011
Minä en ole luotettava lähde.
Toivottavasti kukaan tätä blogia lukeva ei pidä minua sellaisena. Jos joku vaikkapa käyttää nimeäni argumentoidessaan nettikeskustelussa budosta, lupaan tulla henkilökohtaisesti nauramaan hänelle.
En toki tarkoita ettenkö puhuisi niin totta kuin osaan tai etteikö juttujani kannattaisi kuunnella ja käyttää niitä auttamaan mielipiteiden luomisessa. Näin tehdessään kannattaa kuitenkin ymmärtää pohjaavansa ne parhaimmillaankin kolmannen käden lähteeseen.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
historia, kirjallisuus, koryu | Avainsanat: kirjallisuus, lähteet, tutkimus |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
01.09.2011
Jokainen budoharrastaja tuntee termin kihon, perustekniikka. Se, nimensä mukaisesti, muodostaa harjoittelun perustan: siitä lähdetään liikkeelle peruskurssin ensimmäisenä päivänä ja siihen palataan korkeallakin tasolla jottei totuus unohtuisi. Jos perusta ei ole tukeva, sen päälle on paha ruveta rakentamaan yhtään mitään.
Joskus lukemani foorumikeskustelut kata-harjoittelun eri muodoista ja karaten opetusmetodeista sekä, uskokaa tai älkää, lentopallon valmennuksen tilaa ja tarpeellisia muutoksia käsittelevä blogi saivat minut aikoinaan miettimään kihonin roolia erityisesti klassisten tyylien suhteen ja sen suhdetta (pari)kata-harjoitteluun. Tämä pohdinta kasvoi hiljalleen omaksi artikkelikseen.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
käsitteet | Avainsanat: budo, karate, kata, kihon, koryu, lentopallo |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
08.08.2011
Samurait elämineen ja sotataitoineen ovat suosittu aihe viihteessä kiitos vivahteikkaan, romantisoidun historiansa. Myös monien ensikipinä japanilaisiin kamppailulajeihin syttyy viihteen kautta. Sitä löytyy kuitenkin, näin asioihin hieman syventyneestä näkökulmasta, hyvää ja… vähemmän hyvää.
Koska en aina jaksa kirjoittaa niin ryppyotsaisista aiheista, ajattelin aloittaa epäsäännöllisen sarjan artikkeleita, joissa käsittelen pintapuolisesti sen arvoisiksi katsomiani elokuvia, animea, mangaa ja kirjoja. Arvioin niitä, paitsi toki viihdyttävyyden, niin myös sisällön kannalta niiltä osin kuin tietoni aiheesta riittävät. Erityishuomiota tulevat toki saamaan mitkä muutkaan kuin sotataidot; teosten syvempi tarkastelu teoksina jätettäköön suosiolla muille.
Ensimmäisenä käsittelyssä on manga-sarja Shigurui. Varoituksen sana: kyseessä on sitten mm. hyvin näyttävää väkivaltaa sisältävä teos.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
viihde | Avainsanat: arvostelu, manga, shigurui |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
22.07.2011
Euroopassa, toisin kuin Japanissa, on jäljellä tuskin lainkaan eläviä historiallisia sotataitojen traditioita. Merkittävin syy tähän eroon lienee Japanin pitkä eristäytymisen ja rauhan aika joka ei painostanut sotataitojen jatkuvaan kehittymiseen ja samalla vanhojen kuoppaamiseen, vaan enemmänkin olemassaolevien taitojen hioutumiseen ja erikoistumiseen.
Nykyään kuitenkin useat ryhmät ympäri maailman harjoittelevat ns. historiallisia eurooppalaisia sotataitoja (HEMA). Tämä on mahdollista siksi, että monet entisaikain mestarit ovat jättäneet perinnökseen usein melko yksityiskohtaisia manuaaleja omiin taitoihinsa liittyen. Näihin ja muuhun kamppailukokemukseen sekä historiantutkimukseen pohjaten on elvytetty useiden eri opetusperinteiden teknistä sisältöä.
Ko. lajien harrastajien voisi sanoa olevan tässä suhteessa melko onnekkaita. Sama nimittäin tuskin onnistuisi Japanissa.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
käsitteet, koryu | Avainsanat: kuden, manuaalit, suullinen välitys |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
04.06.2011
Moderneissa itsepuolustuslajeissa tärkeä osa pakettia, fyysisen taidon lisäksi, on kamppailutilanteen psykologinen puoli. Täysin oikeutetusti, voisin mainita, sillä se voi useimmissa tilanteissa hyvinkin olla se ratkaiseva tekijä joka auttaa selviämään.
Ihmismielen toiminnan, käytösmallien, stressireaktioiden ja muiden asiaan liittyvien tekijöiden tunteminen on siis ensiarvoisen tärkeää valmistauduttaessa tilanteisiin joissa on henkiä vaarassa. Niin tärkeää, ettei sitä ennen vanhaankaan voitu jättää huomiotta; se ei vain tavalliseen tyyliin ole niin selkeästi esiintuotua.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
käsitteet | Avainsanat: fudoshin, heijoshin, mushin, shoshin, zanshin |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
13.05.2011
Kuun alussa järjestettiin Kioton Butokudenilla sadasseitsemäs Kyōto taikai, yksi kuuluisimmista vuotuisista budotapahtumista. Sen ensimmäisenä päivänä on ohjelmassa aina koryū-näytöksiä joihin osallistuu runsaasti tyylejä. Tämän innoittamana ajattelinkin kirjoittaa hieman näytöksistä ylipäänsä.
Usein ihmisten ensikontakti perinteisiin kamppailulajeihin tapahtuu nimenomaan näytösten kautta. Ne voivat olla usein myös melko hämmentäviä tapauksia, erityisesti klassisten koulukuntien tapauksessa.
Lue lisää…
Jätä kommentti » |
koryu | Avainsanat: enbu, koryu, näytös |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō
21.04.2011
Edellisessä artikkelissa mainitsin ohimennen Tokion alueen poliisilaitoksen (Keishichō) roolin kendon kehityksessä nykymuotoonsa. Poliisi hamusi siipiensä alle miekkamiehiä ympäriinsä, mutta ongelmaksi tuli nopeasti eri koulukuntien jäsenten ja opettajien yhteinen harjoittelu.
Se toki keskittyi paljolti otteluun, jota oli jo omalta osaltaan standardoitu jonkin verran, mutta entä perinteisemmän tyylinen opetus? Miten varmistaa, etteivät kouluttajat opeta liikaa ristiin ja toisaalta myös antaa oppilaille maistiainen shinken shōbun, oikean kaksintaistelun hengestä?
Lue lisää…
2 kommenttia |
historia, sekalainen | Avainsanat: kata, keishi-ryu, kendo |
Kestolinkki
Kirjoittaja: Fudō